Joskus toipumisen merkkejä voi olla vaikea havaita. Se mikä on toipumista ei välttämättä tunnu siltä.
Ja mistä toipuminen mitattaan??
Mistä se alkaa on hyvin henkilökohtaista. Itse voisin sanoa omalla kohdalla toipumisen pitkän tien alkaneen siitä että pystyin ruveta tuntemaan pahaa oloa. Vaikka voisi kuvitella että asia on juuri päinvastoin. Jollekin se voi ollakin päinvastoin. Itselleni se tarkoitti että kokemalla pahaa oloa rupesin tuntemaan todellisia tunteitani tai niitä tunteita mitkä olivat pysyneet piilossa.
Voisi sanoa että rupesin voimaan pahoin. Näin olikin. Mutta sitä ennen olin niin irti omista tunteistani varsinkin niistä kauhun, pelon ja hylätyksi tulemisen tunteista. Että olin siis kadoksissa itseltäni. Ruvetessani voimaan pahoin se paha olo pakotti hakemaan apua ja pakotti ruveta selvittämään tunteitaan ja tapahtumia elämässäni.

Siitä pahasta olosta mikä silloin oli (n. 15 vuotta sitten) On tultu paljon eteenpäin. Edelleen olen kesken ja keskeneräinen. Mutta en enää elä sen helvetin keskellä. Eikä se tuska ja ahdistus ja pelko enää hallitse minun koko elämää.

Tänään vielä sairastan masennusta ja oloni ei ole paras mahdollinen, harvoin elämässä muuten onkaan paras mahdollinen olo.
Syön masennuslääkkeitä ja nukahduslääkkeitä ja psykoosilääkkeitä. En koe jatkuvaa tuskaa.
Käyn säännöllisesti AA-ryhmissä, se on todella hyvä juttu. Pysyn raittiina ja tapaan ihmisiä. Tämä mahdollisuus puuttuu monelta masennusta sairastavalta ihmiseltä. Siis ryhmän tuki ja sen tuoma sosiaalisuus. Ja raittius.

Olen ajatellut että josko rupeaisin varovasti ihan pikkuhiljaa lääkärin valvonnassa ja suostumuksella (suostuttelen sen lääkärin) vähentämään lääkkeitäni. Aikataululla 1-2 vuotta ja olen vapaa lääkkeistä. Ja jos ei onnistu etten pysty olemaan ilman lääkkeitä että en vain kestä niin sitten syön lääkkeitä sen mitä niitä tarvitsee syödä. Mutta katsellaan.

Suunnittelen muuttoa toiseen kaupungin osaan. Katsotaan mitä se tuo tullessaan.

Ja sitten yksi todella tärkeä ajatus:
Tänään olen perillä.

Tämä tarkoittaa sitä että yritän elää tässä päivässä. Etten ole menossa mihinkään olen kuin puu. Kasvan kyllä ja kehityn mutta en ole menossa mihinkään. Tämä sillä edellytyksellä ettei tule suurta tuskaa joka pakottaa taas osaltaan menemään johonkin.

Mutta:

Tänään olen perillä. Olen jo perillä.

h