Tässä kun on tullut luetuksi uutisia suomen demokratiasta niin kyllä ihmetyttää politiikan teko.
Kukaan ei aja pienituloisten asemaa, köyhien, sairaiden, syrjäytyneiden, eläkeläisten.
Lääkärit ja lakimiehet kiertää laillisesti verot, eduskunta ajaa vain itsensä asioita eli 200 ihmisen asioita.
Puolueet ajavat vain ryhmänsä asioita eivät hyvinvointi-valtion ja kaikkien etua.
Ja vain hallituspuolueet saavat asiansa läpi. Oppositio ei voi kuin rähistä ja se ei mitään auta.

Suomi on täynnä väärinkäytöksiä.

Kun keskusta ja kokoomus hallitsevat niin suomessa ei ole muita kuin viljelijöitä ja hyvätuloisia muiden asema on jäänyt unholaan.


Katsoiko kukaan maanantain MOT-ohjelmaa?? (25.02.2008) (www.telkku.com)
Virkamies teki kuten pitikin mutta viraston STM johto ei ollut työntekijänsä asiantuntijuuden puolella vaan hylkäsi työntekijänsä ja laittoi hänet sivuun toisarvoisiin tehtäviin, vaikka virkamies puuttui tärkeään asiaan.
Autonosturin vaarallisuuteen. olikohan vuosi 2001?? Asiaa on puitu siellä sun täällä
asia liittyi kyseisen italialaisen autonosturin saamaan CE direktiiviin jonka myönsi italiailainen tarkastusyhtiö. Autonosturi ei kuitenkaan täyttänyt CE-merkintään liittyviä turvallisuusnormeja. Tarkastajan mukaan. Nyt kyseinen italialainen autonosturi yhtiö on haastanut kyseisen virkamiehen oikeuteen koska tämä puhui asiasta ääneen. Ja vaatii korvauksia suomen valtiolta. Suomen valtio ei ole kuitenkaan asettunut virkamiehensä puollelle vaan jos suomen valtio häviää oikeusjutun niin suomen valtio on on sanonut perivänsä menetykset kyseiseltä virkamieheltä. Vaikka virkamies teki työnsä velvoitteen mukaan. Jos virkamies olisi jättänyt työnsä tekemättä ja päästänyt suden läpi niin se olisi ollut hänen kannaltaan oikea päätös mutta ei niiden kannalta joiden turvaa hänen työnsä puolesta pitää ajaa. ja joka hänen työnsä mukaan on hänen tehtävänsä.
Suomen valtio on päätöksellään hylännyt virkamiehensä kun aikoo periä mahdolliset saatavat työntekijältään.
STM:n ylin johto hylkäsi virkailijansa joka teki kuten kuuluu. STM:n ylin johto ei tehnyt kuten kuuluu.

Mutta STM:n ylin johto ei joudu tästä vastuuseen.
Miksi STM:n ylin johto sitten salli tai toiminnallaan edesauttoi italialaisen autonosturi-firman jatkaa vaarallisten tuotteiden tekemistä ja myyntiä???

Tuleeko kenellekkään kysymyksiä asiaan liittyen???
Olisiko aika tutkia vastuussa olevien tilit, edut, ja matkat asian tiimoilta???
Ja kuka on mahdollisesti maksanut mahdolliset matkat, edut, "Neuvottelut, tapaamiset ja niihin liittyvät viihdykkeet"

Vai mistä ihmeessä on kyse???

Niin tämä oli vain yksi esimerkki siitä missä suomessa nyt mennään.
Kuka kantaa suomessa vastuun??? ja miten vastuu kannetaan??
Joskus on joku ministeri eronnut mutta ei se minun mielestä ole vielä vastuun kantamista.
Saa erotessaan kuitenkin riittävät tulot ja tulee vielä eduskuntaan uudestaan kun ääliösuomalaiset äänestvät hänet sinne. Ja mahdollisesti vielä ministeriksikin.
Mitään rajaa ei ole puolueiden törkeydellä. (vrt. Suvi linden, ja kauko juhantalo, ym. pääosin keskustapuolueen rotat.)

Vastuun  kantaminen voisi tarkoittaa sitä että ottaisi ja myöntäisi tehneensä erheen ja ottaisi vastuun erheen aiheuttamista haitoista. siis esim. maksaisi asianomaisille korvaukset täysimääräisesti ja ottaisi myös rikos-oikeudellisen vastuun. ja jos ei rahat riitä niin sama järjestely kuin muillakin suomen kansalaisilla. Velkajärjestelyyn.

Mutta siihen äänestämiseen,... Se kun kuitenkin tavallisella kansalaisella on lähes ainoa keino vaikuttaa.
Kannattaa siis seurata päivänpolitiikka ahkerasti ja katsoa kuka tekee mitä ja sen perusteella pohtia kenelle äänensä antaa.

Itse olen ajatellut tai olen vakaasti kallistumassa Perussuomalaisiin.
Tai olen itseasiassa jo aiemminkin äänestänyt heitä. Se tuntuu olevan ainoa puolue jossa vielä on selkärankaa. Joka ajaa Suomalaisten asioita.

hannes