Muutama sana tunteistani liittyen rasismiin. Olen huomannut itsessäni rasistisia piirteitä. Kirjoitin niistä täällä pari päivää sitten mutta ne piti poistaa. Vihani kohdistuu itseni lisäksi myös itseni ulkopuolelle. Ryhmiin joita vihaamalla on rasisti. Kuitenkin kyseessä on syvemmällä tasolla kyse muusta kuin rasismista. Vaikka vihani toistaiseksi kohdistuukin rasistisesti. Rasistisen vihan ilmaus ei ole sallittua. Edes itsereflektio mielessä. Vaikka niin toivoisin, saadakseni kiinni siitä mitä tunnen ja ketä kohtaan ja miksi?? Ja mitä sen takana on?? Täytyy pohtia miten tuo ajatuksensa ja tunteensa esiin loukkaamatta ketään. Järjen ja arjen tasolla toki ymmärrän ja kunnioitan ihmisoikeuksia, enkä missään tapauksessa tee kenellekään mitään. Enkä kehoita ketään mihinkään tekoon tai ajatukseen. Kyse on lähinnä itsereflektiosta. Sanon suoraan sen mitä ajattelen ja tunnen ja katselen mitä se on?? yritän saada kiinni siitä tunteesta. Minulla on suuria vaikeuksia saada otetta syvemmistä tunteistani, oikeasta minästä. Harjoittelemalla tuntemaan ja kokemaan rehellisesti sen mitä tunnen ja koen, pyrin korjaantumaan.

Eli nyt on hakusessa uusi tapa muotoilla ajatuksiaan jotka ovat sallittuja täällä ja sitä kautta oppia itsestä.
Tottakai olen kyseenalaistanut rasistiset ajatukseni ja tunteeni, mutta en pyri kieltämään niitä vaan vain katsomaan mitä minusta löytyy. Vaikka vastaan tuleekin hyvin raadollista tavaraa sisikunnasta. Yritän saada kiinni siitä miksi minulla on rasistisia tunteita ja ajatuksia. Oletan jo nyt sen liittyvän ryhmiin, kohdistan vihani johonkin tiettyyn ryhmään joka osuu silmiini ja josta olen kuullut pahaa. Koen tietyt tilanteet kenties jollain tavalla uhkaaviksi ja siitä nousee mieleeni aiemmat uhkaavat tilanteet, minua kiusattiin paljon sekä koulussa että kotimatkalla ja kotipihalla. En ollut missään turvassa lapsuudessani, en edes kotonani. Ymmärrystä pahalle ololleni ei löytynyt ja piilotin sen sisääni, kunnes se on ruvennut nousemaan sieltä nyt aikuisena.
Eli oletan nyt että tietyt ryhmät herättävät minussa pelkoa ja pelko muuttuu vihaksi.
Kenties koen oloni nykyään sen verran turvalliseksi että uskallan antaa vihan nousta??
Oletan että tämä kirjoitus on sallitussa muodossa, eikä mielestäni sisällä lainkaan rasistisia ajatuksia, tunteita, tekoja, kehoituksia. Kyse on siis oikeasti itsereflektiosta. Toivoisinkin että saisin julkaistua tämän kirjoituksen tässä muodossa.

Jään vielä miettimään näitä asioita.

Rakastan.